Ladyn puukko

Sain viime marraskuussa hienon ja ehkä hieman erikoisemman pyynnön hyvän ystäväni äidiltä. Kaverini äiti oli nähnyt netissä kuvia tekemistäni puukoista ja päättänyt, että myös hän tarvitsee itselleen kunnon puukon. Muut olivat ihmetelleet asiaa ja kyselleet, ”mitä ihmettä hän puukolla tekee, vaarallinen nainen”.

Pyyntö vaikutti siis erittäin hienolta ja totesinkin noihin muiden epäilyihin, ”täytyyhän jokaisella kunnon puukko olla”. Sovimme, että puukko olisi valmis ensi kesäksi ja oikeastaan muita tietoja/vaatimuksia puukon suhteen ei ollut. Ainut tieto jonka tarkistin tulevalta omistajalta ennen tupen tekoa, oli puukon kätisyys.

Kun minulla oli ikään kuin vapaat kädet puukon suunnittelun suhteen. Päätin valita puukkoon hieman eksoottisempia materiaaleja. Muotoilu olisi kuitenkin tuttua puukkoa. Vaikkakin tälläkertaa ponnellisena versiona ja liimatulla piiloruodolla.

Kahvaksi löysin aikoinani Lahdesta ostamaani padoukkia (Pterocarpus soyauxii). Sahasin puusta kahvaan sopivan palan poikittain (cross-cut) eli puun syyt menivät poikittain kahvan toiselta poskelta toiselle. Kahvan kyljissä tuli siis näkymään puun vuosirenkaat.

Hela oli myös hieman erikoisempaa ainesta, nimittäin titaania. Materiaali on aika kimuranttia työstää, mutta lopputulos palkitsee kummasti. Titaania hiottaessa on hyvä muistaa, että se lämpenee pinnastaan aika rajusti. Tämän johdosta se kipinoi todella rajusti ja kirkkaasti, ja välillä voi kuulla kuinka kipinät ikäänkuin räjähtelisivät. Kipinät jäävät vielä ikävästi ”kytemään”, joten hiottaessa on hyvä tarkkailla hieman ympäristöä. Tämän takia muotoilin helan miltei lopullisiin mittoihinsa, ennen kuin liimasin sen kahvamateriaalin kera terän ruotoon.

Terän taoin perinteisestä hiiliteräksestä (Stenco Leuku) ja tietenkin salmiakkiprofiililla. Tälläkertaa en hionnan jälkeen killottunut koko terää, vaan jätin terän laskun hiomapinnalle. Viimeisin hiomakarkeus P400. Olen omissa pikku testeissäni huomannut, kuinka aivan peilikiiltävä terä vuolee jotenkin huonommin, kuin hiomapinnalla oleva. Varsinkin, kun kyseessä on tuoreita ja kosteita puita, kuten keväinen paju tai vaikka pihlaja.

Se onko kyseinen tapa viimeistellä terä helpompi kuin peilikiilto, niin voisi sanoa, että ei. Terän laskun viimeinen hionta koneella (jossa ei ole nopeudensäätöä) on aika tarkkaa puuhaa. Varsinkin lähestyttäessä terän kärkeä. Lopputuloksena, kun pitäisi olla tasainen ja yhdensuuntainen hiomajälki.

Kun puukko oli kasassa ja kahva muotoiltu, oli aika siirtyä tupen pariin. Halusin kokeilla tuppeen hieman hienostuneempaa kuviointia. Tulisihan puukko naiselle. Otin avuksi oikein kynän ja paperia, ja eikun suunnittelemaan koukeroita. Kun suunnitelma näytti paperilla hyvältä, niin seuraavaksi vuorossa oli tupen neulonta.

Tupen vielä ollessa märkä neulonnan jäljiltä, piirsin suunnittelemani koukerot nahkaan pehmeällä lyijykynällä. Tässä vaiheessa alkuperäistä suunnitelmaa piti vielä vähän hienosäätää ja esimerkiksi alunperin tupen peiliin suunnittelemani kuvioinnit jätin suosiolla pois. Itse kuvioinnin toteutin eräänlaisella pautingin ja painelu­kuvioinnin sekamuodolla ja työkaluina saivat toimia ruokailuveitsi, pieni virkkuukoukku ja neula.

Lopuksi vielä värjäsin tupen ja kokonaisuus olikin jo melkein valmis. Jäljellä oli enää kantuun toteutus. Koska hela oli titaania, niin pitihän kantuunlenkin olla samaa materiaalia. Ongelmaksi muodotui kuitenkin, että mistä saisin 2-3 mm vahvaa titaanilankaa? Keksin ongelmaan kuitenkin melko oivallisen ratkaisun. Nimittäin lävistysrenkaan ns. ball closure ring (BCR). Niitä sai titaanisina, useassa eri koossa ja pienen googlettelun päätteksi huomasin, että eivät ne ole täällä hinnallakaan pilattuja. Lisäksi, kun renkaassa olevia palloja on olemassa jos jonkin näköisiä, niin sen myötä tuppi ja koko puukko sai ikään kuin viimeisen ”timanttisen” silauksen.

This content can be found also in English