Tuohipuukko Au Naturel

Tällä kertaa halusin kokeilla jotain hieman perinteisempää. Ja mikä olisikaan perinteisempää kuin tehdä käyttöpuukko perinteistäkin perinteisimmistä materiaaleista, hiiliteräksestä, koivutuohesta, messingistä ja värjäämättömästä parkkinahasta.

Olin aina halunnut kokeilla tuohta puukon kahvassa, koska olin kuullut sen tuntuvan mukavalta ja lämpimältä kädessä. Tuohikahvasta saisi kuulemma erittäin hyvän otteen jopa märkänä eli kuten kalastusvavoissa käytettävästä korkista. On myös erittäin kiinnostavaa opetella uusia menetelmiä tämän harrastuksen tiimoilta. Lisäksi satuin huomaamaan, että en ollut vielä tehnytkään itselleni omalla terällä olevaa puukkoa. Joten mikä olisikaan parempi vaihtoehto, kuin tehdä tämä laatuaan kymmenes puukko itselleni.

Taoin salmiakkiprofiilisen terän laakerinkehästä. Se on sammutettu lämpimään öljyyn (n. 830 °C) ja päästetty tunnin verran 200 °C. Lopuksi, rankan hiomaurakan jälkeen, viimeistelin terän hiomavahalla ja rättilaikalla peilikiiltäväksi. Vielä ennen ”leiman” etsaamista ja kahvan tekoa testasin, että terä on puukon päähän soveltuvaa tavaraa.

Kuten jo aiemmin mainitsin. Kahvamateriaali oli minulle täysin uutta. Piti siis ensin hieman tutkiskella ja etsiskellä ohjeita, kuinka tuollainen kahva tuohipuukkoon oikein tehdäänkään. Ensimmäiseksi sahasin vannesahalla toistasataa (n. 30 x 40 mm) tuohilappoa koivutuohesta. Seuraavaksi putsasin tuohilapot ja aloin pinoamaan niitä terän ruotoon, vasten etuhelaa. Kaksi lappoa aina samaan suuntaan ja seuraavat kaksi taas 90-asteen kulmassa toiseen suuntaan, jne. Välillä kiristin muodostuvaa pakkaa koivupalikkalla, kevyesti vasaroiden. Tuota samaa kahden samansuuntaisen lapon menetelmää on käytetty ainakin vanhoissa Rautalammin puukoissa. Noihin tuohilappoihin saa muuten kätevästi reiät nahanrei’ittimellä. Lopuksi, kun tuohipakka on n. 10-15 mm suunniteltua kahvan pituutta korkeamp, niittasin ylähelan paikoilleen.

Seuraavaksi hioin kahvan raakasti lähelle oikeita mittoja ja pistin koko paketin uuniin. Puukko sai olla uunissa noin puolisen tuntia ja lämpöä oli 100 °C. Tällä tavoin lapot kiristyvät vieläkin tiukempaan ja kahva lyhenee sen aiemmin ylimääräiseksi jätetyt 10-15 mm, kun takahela niitataan uudelleen. Kyseinen toimenpide saa myös tuohen oman pihkan liimaamaan lapot toisiin, joten mitään muita liimoja tuohikahvan teossa ei tarvita.

Kun takahelan niittaus oli valmis, viimeistelin kahvan lopullisiin mittoihin. Eräs tuohen hyvistä ominaisuuksista on, että se hylkii erittäin hyvin likaa ja vettä. Tästä johtuen helojen ja kahvan viimeistelyhionta oli helppoa tehdä vesihiomapaperilla, juoksevan vesihanan alla. Näin messinkiheloista irtoava musta lika ei pääse sotkemaan kahvaa. Hioin helat aina 2000 karkeuteen asti ja muuta kiillotusta ne eivät sitten enää tarvinneetkaan.

Loppu olikin sitten ihan perus puukontekoa. Kahva sai suojakseen kuultavan antiikkivaha (Liberon Black Bison, Clear) kerroksen. Tuppen ompelin perinteisellä suomalaisella ompeleella ja tupen yläosan ohensin ja taitoin tälläkertaa kaksinkerroin. En olut koskaan aiemmin tehnyt näin, mutta lopputulos oli varsin onnistunut. Koska olin suunnitellut tupesta värittömän (Au naturel) se sai pinnalleen ainoastaan väritöntä kenkärasvaa. Ja puukko olikin valmiina käyttöön.

PS. Kun kirjoitin tätä juttua, huomasin että samaan aikaan oli julkaistu pari todella hyvää englanninkielistä artikkelia tuohikahvan valmistuksesta (upeilla kuvilla). Voit löytää nämä kyseiset artikkelit Nordiska Knivar:n blogista: Pekka Tuominen Birch Bark Handle ja Joonas Kallioniemi Work In Progress.

This content can be found also in English