Olen raumalainen puukontekijä ja olen harrastanut puukkojen sekä veitsien tekemistä aina vuodesta 2008. Puukot teen alusta loppuun käsityönä, vanhoja suomalaisia puukkoperinteitä kunnioittaen. Erityisesti pyrin vaalimaan puukkojen yksinkertaista ja kaunista muotokieltä, kuitenkaan unohtamatta omaa kädenjälkeä.
Siitä onkin jo aikaa, kun tein edellisen puukon. Jos muistan oikein, niin viimeisin syntyi kesällä 2013 ja nyt miltei kahden vuoden jälkeen syntyi jälleen uusi…
Näiden sivujen tarkoitus on kertoa mitä monimuotoisemmista harrastuksistani. Sivusto pureutuu pääasiallisesti kädentaitoihin ja etenkin yhteen suurimmista intohimoistani eli puukkoihin. Sivut on siis omistettu kaikennäköiselle väkertelylle ja nikkaroinnille mitä allekirjoittaneen hyppysistä on aikojen saatossa syntynyt ja tulee syntymään. Voit aloittaa tutustumisen helposti blogistani. Mistä löydät kaikki tähän asti julkaisemani postaukset. Joten eikun peremmälle.
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
takoa taputtelevi,
lyöä lynnähyttelevi.
Takoi sammon taitavasti:
laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn,
rahamyllyn kolmantehen.