Kevennettyä lusikkaa
Tähän ajattelin kerätä kaikki tähän mennessä tekemäni vieheeni. Kyseessähän on siis kevennettyä lusikkaa meritaimenelle. Vaikka kokonsa puolesta vieheet sopivat myös hyvin hauelle. Viimeisimmät tuotokset näkyvät tuossa heti ensimmäisenä eli ylimpänä. Pohjustuksena voin mainita, että kaikki uistimet on viimeistelty LV-1 Betonilakalla ja väriaineina on yleisimmin käytetty Createxia, CAB:ia ja pienoismallimaaleja, kuten esim. Reveliä, niin pensselilä kuin kynäruiskullakin levitettyinä. Myös kaikenlaiset muut sallitut lisäaineet ovat olleet käytössä.
HUOM, jos kuvat näyttävät hieman pikkuruisilta ja epäselviltä tuossa alla, niin niitä klikkaamalla saat aukeamaan ne isompina uuteen ikkunaan.
Ensimmäinen valmistamani kevennetty lusikkauistin. Uistimen perustana on Santkari-uistimen aihio ja keventeenä korkkia kuten kuvasta näkyy. Strategiset mitat ovat n. 23 g ja 90 mm. Samaa aihiota sekä kevennettä on käytetty myös muissa tämän artikkelin vieheissä.
06 / 2006
Seuraavana olikin vuorossa hieman E.V. Trutta -jäljitelmää eli legendaarisen Erkki Virolaisen mukaan. Siksi nimeksi tulikin ”Virolainen”. Alapuolelta uistin on hopean värinen, maustettuna hopeahileillä. 06 / 2006 |
Ja kolmantena olikin jo vuorossa hieman synkempää väritystä. Kääntöpuolelleen kevennetty kätkee täysin valkean pinnoitteen. 06 / 2006 |
Pitihän sitä tylliäkin sitten kokeilla ja vielä mustan kanssa. Ensin pohjalle piti kuitenkin ruiskutella hieman kahta erisävyn punaista. CAB Effect fluoripunaista ja Createxin kuultopunaista. Pinnassa vielä muutama kultainen pisara, aivan ulkonäollisistä syistä. 07 / 2006 |